Silta-Valmennuksen logo.

 

Kirkas mieli -hanke

Kirkas mieli -hankkeen nettisivut

RAY:n rahoittama Tampereella ja Pirkanmaalla toimivien päihde- ja mielenterveysjärjestöjen ja Tampereen kaupungin kumppanuushanke Kirkas mieli on käynnistynyt maaliskuussa 2011. Hankkeessa on mukana 11 päihdejärjestöä ja 5 mielenterveysjärjestöä.

Hankkeen taustalla ovat mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman Mieli 2009 työryhmän pinotukset asiakkaan aseman vahvistamista, edistävän ja ehkäisevän työn tehostamisesta sekä kaikkien ikäryhmien mielenterveyspalvelujen järjestämistä toiminnallisena kokonaisuutena. Painopisteet edellä mainitussa ovat perus- ja avohuoltopalveluissa sekä tiiviisti yhteen sovitetussa mielenterveys- ja päihdetyössä. Myös nykyisessä hallitusohjelmassa on edellä mainittuja painotuksia.

Tällä hetkellä on perusteltua vaatia mielenterveys- ja päihdetyön yhteensovittamista, koska sekä kotimaiset että kansainväliset asiantuntijat ovat todenneet molempien ongelmien yhtäaikaisen hoidon ja kuntoutuksen tehokkaimmaksi muodoksi. Johtuen siitä, että Suomessa on perinteisesti erotettu mielenterveys- ja päihdeongelmien hoito ja kuntoutus toisistaan, ei Suomessa ole riittävästi saatavissa molemmat ongelmat huomioonottavaa hoitoa, kuntoutusta ja tukitoimintaa. Edellisen lisäksi mielenterveysjärjestöt ja päihdejärjestöt ovat toimineet toisistaan asiakastyössä erillään ja omine perinteineen.

Kirkas mieli hankkeella Tampereen alueen mielenterveys- ja päihdejärjestöt hakevat uudenlaista lähestymistapaa kohderyhmän ongelmiin ja niiden ratkaisuihin. Uuden työtavan ansiosta erillään toimivien organisaatioiden hyvät työkäytännöt kootaan ja jalostetaan asiakkaita parhaiten palveleviksi.
Organisaatioiden rajojen madaltumisen myötä myös asiakkaat ja ohjaustahot saavat helpommin tietoa tarjottavista palveluista. Henkilöstön tulee itse olla avainasemassa mielenterveys- ja päihdetyön yhdistämisessä käytännön työn näkökulmasta. Asiakkaiden kokemusasiantuntemuksen hyödyntäminen on työn kehittämisprosessissa erityisen tärkeä.

Tavoiteltavat tuotokset ja tulokset on asetettu siten, että niiden toteutuminen on konkreettisesti mitattavissa tai arvioitavissa. Hankkeen konkreettisia tärkeimpiä tavoitteita ovat seuraavat:

  1. Yhdistyksillä on hankeen jälkeen yhteinen laatukriteeristö mielenterveys- ja päihdekuntoutuksesta, hanke tukee myös yhdistyksen laatutyötä jatkuvan parantamisen periaatteiden käyttöönotolla.
  2. Yhdistyksissä on ammattitaidoltaan monipuolisempi sekä mielenterveystyöhön että päihdetyöhön perehtynyt henkilökunta.
  3. Mielenterveys- ja päihdetyön palveluprosessit on kuvattu ja on myös sovittu järjestöjen keskinäisestä työnjaosta ja osaamisen kehittämisestä.
  4. Mielenterveys- ja päihdetyötä tekevien järjestöjen palvelut on kuvattu ja palvelukuvaukset ovat sekä asiakkaiden että asiakasohjaustahojen saatavilla helposti.
  5. On syntynyt mielenterveys- ja päihdetyön järjestöjen ja tampereen kaupungin yhteinen, pysyvä yhteistyöfoorumi
  6. Sosiaalisen pääoman vaalimisessa keskeiseksi osallistujaryhmäksi on muodostunut asiakkaat ja omaiset, joiden rooli kokemusasiantuntijoina on merkittävä toimintaa suunniteltaessa ja kehitettäessä. Asiakkaat ja omaiset kokevat tulevansa kulluksi kaikissa projektiin osallituvissa yhdistyksissä.

Esite

Lue esitteemme selaimessa:



Lisätietoja:

Contact Details

projektityöntekijä

Jaana Joutsiluoma

044 019 9851

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Contact Details

projektityöntekijä

Marika Liehu

044 019 9852

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Kirkas mieli -hankkeen nettisivut

Tulosta Sähköposti