| Silta-Lisä vuosina 2010-2013 |
Silta-Lisä on ESR rahoitteinen Silta-Valmennusyhdistyksen, Tampereen ammattiopiston ja Tampereen kaupungin perusopetuksen yhteishanke Hankkeen lähtökohtana on koota käytännössä testattuja eri toimijoiden toteuttamia nivelvaiheiden toimintamalleja, soveltaa niitä käytäntöön ja kehittää niitä edelleen Tampereen kaupungin perusopetuksen, Tampereen ammattiopiston ja Silta-Valmennuksen yhteisenä työnä. Hankkeessa kehitetään kolmea teemaa nuoren onnistuneen siirtymisen tukemiseksi perusasteelta toiselle asteelle: nivelohjaus ja oppilasvalmennus sekä pajakoulu ja kesävalmennus. Silta-Lisä -hankkeen Pajakoulussa tarjotaan toiminnallista oppimista ja tuettua siirtymistä perusopetuksen lisäopetuksen kautta toisen asteen koulutukseen. Kesävalmennuksen avulla tavoitetaan peruskoulua päättävä erityistä tukea tarvitseva nuori. Tavoitteena on varmistaa, että valmennukseen osallistuvalle nuorelle syntyy kontakti valmentajaan ja että kontakti säilyy tarvittaessa ensimmäisestä kesästä aina toisen asteen opintojen päättymiseen asti. Hankkeen perusideana on lisätä sellaista nivelvaiheen toimintaa, jolla tuetaan peruskoulun menestyksekästä suorittamista loppuun mahdollistamalla toiminnallinen non-formaali oppiminen sitä tarvitseville. Lisäksi hankkeessa varmistetaan nuoren siirtyminen toiselle asteelle ja tuetaan hänen opinnoissa menestymistään. Silta-Lisä -hankkeen toiminta kohdistuu nuoren koko elämänpiiriin.p> Linkit:Lisätiedot: |
![]() | ![]() |



