Työkokemuksen puutteesta, pitkästä työttömyydestä, passiivisuudesta sekä syrjäytymisestä työhallinnon palveluista on seurauksena korkea työmarkkinoille pääsyn kynnys, vaikeus kiinnittyä palveluihin, pitkä kuntoutumisaika ja suuri riski pysyvälle syrjäytymiselle. Toisaalta palvelujen pirstaleisuus sekä palveluvajeet vaikeuttavat käytännön asiakastyötä ja jatko-ohjausta.
Sillan palvelut vastaavat monenlaisten palveluja käyttävien asiakkaiden tarpeisiin. Sillan palveluihin ohjaa asiakkaita 14 eri organisaatiotahoa, jotka koostuvat sosiaali-, päihde-, terveys-, työvoima-, koulutus- ja rikosseuraamusalan toimijoista. Lisäksi asiakkaita ohjautuu Siltaan muiden järjestöjen, perheiden, "puskaradion" ja vertaistukihenkilöiden välityksellä.
Vuonna 2010 Sillan noin 1.300 asiakkaista vain 23 % on ollut ennen palveluun tuloaan jonkin kokopäiväisen tai säännöllisesti toistuvan aktivointitoimenpiteen piirissä. Erityisesti tilanne koskee nuoria. Asiakkaista 20 prosentilla ei ole lainkaan työkokemusta. Asiakkaista 20 % on ollut työttömänä yli kaksi vuotta, heistä lähes puolet yli neljä vuotta.
Sillan palvelun päättyessä 87 % asiakkaista on sijoittunut koulutukseen, työhön, kuntoutukseen tai ohjattu jonkun muun asiakkaan tarvetta vastaavan palvelun piiriin. Erityisesti nuorten osalta tulottomien asiakkaiden määrä on vähentynyt 84 % verrattuna aloitustilanteeseen. Ensisijaisesti toimeentulotuella elävien asiakkaiden määrä väheni lähes puoleen verrattaessa keskenään asiakkaiden tulo- ja lähtötilannetta.
Hallitsemattomasti palvelun keskeyttää vain 11 %, mitä on pidettävänä hyvänä tuloksena kun asiakkaista yli 60 % on nuoria joilla usein on pulmia useilla elämän osa-alueilla. Palvelun päättäviltä asiakkailta kerättävän asiakaspalautekyselyn mukaan asiakkaat kokevat saavansa Sillassa kunnioittavaa kohtelua, heitä kohdellaan ystävällisesti ja kohteliaasti ja he kokivat saaneensa henkilökohtaista apua. Luottamukseen perustuva yhteistyö tukee asiakkaiden suunnitelmien selkiintymistä, itseluottamusta ja asiakkaiden sitoutumista suunnitelmansa toteuttamiseen.
Vuonna 2010 toteutetun sidosryhmä kyselyn mukaan asiakkaita lähettävät tahot pitävät Sillan palveluja erittäin luotettavina ja ne vastaavat myös hyvin tilaajien ja yhteistyökumppaneiden odotuksiin.
Työtyytyväisyyskyselyn mukaan työntekijät kokevat työnsä hyvin mielekkääksi, ovat innostuneita työstään, haluavat syventää osaamistaan ja kehittää työtään yhdessä muiden kanssa.
Sillan hyvät asiakastyön tulokset ja vaikutukset perustuvat osaavaan ja työhönsä sitoutuneeseen henkilökuntaan, monenlaisiin kumppanuuksiin ja monipuoliseen asiakastyönverkostojen käyttöön.
Seuraavien kahden vuoden aikana tulemme tekemään töitä erityisesti asiakas- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin parantamiseksi. |