Nuorisotakuutalo avaa ovensa Helsingissä syksyllä

Tukea tarjoava Nuorisotakuutalo avaa ovensa Helsingissä loppusyksystä. Toiminnan keskiössä olevia alle 29-vuotiaita nuoria autetaan muun muassa asumiseen ja raha-asioihin liittyvissä asioissa sekä päihde- ja mielenterveyskysymyksissä.
 

Valo-Valmennusyhdistys avaa Nuorisotakuutalon Helsinkiin syksyllä pikkujoulukauden alla. Luvassa on avoimen olohuoneen lisäksi muun muassa avointa vapaa-ajantoimintaa, opastusta asumisen ja talouden kysymyksissä sekä tukea päihde- ja mielenterveyskysymyksissä, sopivan koulutuspolun löytämisessä ja siirtymisessä kohti avoimia työmarkkinoita. Asiat edistyvät omaehtoisen tekemisen myötä: esimerkiksi harrastustoiminnan myötä nuorilla on mahdollisuus suorittaa ammatillisen tutkinnon osia yhdistyksen nimikkokonseptissa Valo-Valmennuksessa.

– Olemme jo pitkään halunneet tuoda Nuorisotakuutalon Helsinkiin. Kokemukset toiminnasta Raumalla ja Tampereella ovat erinomaiset: nuorten kokema hyvinvointi ja luottamus omiin voimavaroihin ovat vahvistuneet merkittävästi nuorten päästessä eteenpäin koulutukseen ja työmarkkinoille.

Pääkaupunkiseutu on toiminta-alueena niin suuri, että hanketta on valmisteltu huolella. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki hankkeelle sekä luotettavat yhteistyökumppanit Y-Säätiö, OrtonPro, Keskuspuiston ammattiopisto ja Ammattiopisto Luovi mahdollistivat viimeisen askeleen ottamisen, kertoo Tampereen nuorisotakuutaloa luotsaava Valo-Valmennusyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Kumlander.

Eeva Salmi vaikuttui Valo-Valmennusyhdistyksen toiminnasta ja lähti vetovastuuseen

Helsingin Nuorisotakuutalo-hankkeen vetäjäksi lähtee osallisuuden teemojen konkari, valtiotieteiden lisensiaatti Eeva Salmi, joka on aiemmin työskennellyt osallisuuden ja koulutuksen teemojen parissa muun muassa johtajana ja vahvuusalatiimin vetäjänä Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. – Tutustuin hyvin hankkeeseen ja Valo-Valmennusyhdistyksen arvopohjaan ennen päätöksen tekemistä. Erityisesti Valo-Valmennusyhdistyksen laajat verkostot, ihmislähtöinen arvopohja sekä ihmisen rinnalla arvostaen kulkeva toimintakonsepti vakuuttivat, Salmi summaa vaikuttimensa siirtyä Nuorisotakuutalon johtoon.

Valo-Valmennusyhdistys on neljän alueellisen yleishyödyllisen kansalaisjärjestön vuonna 2016 perustama valtakunnallinen yhdistys. Silta-Valmennusyhdistys, Rauman Seudun Katulähetys, Sastamalan seudun mielenterveysseura ja Porin Sininauha halusivat tuoda yhteen osaamisensa muun muassa nuorisotyössä, harrastustoiminnassa, vertaistuessa, koulutuksessa, työllistymisen tukemisessa, kuntoutuksessa, asumisessa, päihde- ja mielenterveystyössä sekä verkkovälitteisten menetelmien hyödyntämisessä.  Yhdistysten yhteinen lupaus on, että ne käyttävät avustusten lisäksi kaikki palvelutuotannosta ja liiketoiminnasta saatavat varat täysimääräisesti yleishyödylliseen toimintaansa.

Nuorisotakuutalo kokoaa tämän osaamisen yhteen ja kulkee nuoren rinnalla kiinnipitävällä otteelle. Tavoite on, että yksikään nuori ei putoa yhteiskunnan verkkojen solmukohdista vaan kaikki otetaan mukaan. Yhdistysten yhteinen lupaus on, että ne käyttävät avustusten lisäksi kaikki palvelutuotannosta ja liiketoiminnasta saatavat varat täysimääräisesti yleishyödylliseen toimintaansa. Nuorisotakuutalon konsepti on alun perin kehitetty Rauman Seudun Katulähetyksessä vastauksena nuorisotakuussa esiin nostettuihin kysymyksiin, ja ensimmäinen Nuorisotakuutalo avattiinkin juuri Raumalla vuonna 2015.

Lisätietoja:

Kimmo Kumlander, hallituksen puheenjohtaja, p. 050 529 9675, kimmo.kumlander(ät)valo-valmennus.fi

Janne Rantala, Rauman Seudun Katulähetyksen toiminnanjohtaja, p. 0440 684 947, janne.rantala(ät)rskl.fi