Silta-Niva

Hankeaika:
Hanke on päättynyt!

Silta-Niva on Tampereen kaupungin perusopetuksen ja Silta-Valmennusyhdistyksen kanssa yhteistyössä järjestettävää perusopetusta. Se on suunnattu 15–17-vuotiaille oppivelvollisuutta suorittaville tamperelaisille nuorille, joille koulunkäynti omassa lähikoulussa on osoittautunut haasteelliseksi.

Nuori osallistuu kokeilujaksolle ennen päätöstä palveluun ohjautumisesta. Kokeilujaksolla nuori opiskelee Silta-Nivassa, jonka jälkeen päätetään jatkosta. Mikäli arvioidaan, että nuori hyötyy Silta-Nivan oppimisympäristöstä, tehdään päätös palveluun ohjautumisesta. Palveluun ohjautumisen jälkeen oppilas on edelleen lähtökoulunsa kirjoilla.

Silta-Valmennusyhdistyksen työpajat mahdollistavat toiminnallisen oppimisen niille, jotka hyötyvät tekemisestä ja tekemällä oppimisesta. Työpajatoiminta tukee kuntoutumista ja lisää elämäntaitoja.

Opiskelu Silta-Nivassa edellyttää motivaatiota, kykyä ottaa vastuu omasta toiminnasta ja opinnoista. Toiminta perustuu yhdessä sovituille yksilöllisille ratkaisuille.

Silta-Nivan toiminnan tavoitteena

  • turvata päättötodistuksen saanti
  • vahvistaa opiskelutaitoja
  • kehittää arjenhallinta – ja elämäntaitoja
  • toteuttaa yksilöllisiä opetuksellisia ja valmennuksellisia ratkaisuja
  • hyödyntää erilaisia oppimisympäristöjä
  • oppia työelämätaitoja ja tutustua erilaisiin koulutusvaihtoehtoihin

Silta-Nivassa oppilaspaikkoja on 20.

Ryhmä toimii työpajaympäristössä osoitteessa Viinikankatu 53.

No items found.

Yhteystiedot

Juuso Aalto
Valmentaja (Silta-Niva, Silta-Tuva)
Vastuualueet:
Toimivapaalla
juuso.aalto@siltavalmennus.fi046 923 0990
Viinikankatu 53, 33800 Tampere
Pirkka Schellhammer
Valmentaja (Silta-Niva, Silta-Tuva)
Vastuualueet:
Toimivapaalla
pirkka.schellhammer@siltavalmennus.fi040 806 4104
Viinikankatu 53, 33800 Tampere
Katri Ruotsalainen
Erityisopettaja Tampereen kaupunki (Silta-Niva)
Vastuualueet:
Toimivapaalla
katri.ruotsalainen@tampere.fi040 140 8075
Viinikankatu 53, 33800 Tampere
Miia Muukka
Erityisopettaja Tampereen kaupunki (Silta-Niva)
Vastuualueet:
Toimivapaalla
miia.muukka@tampere.fi044 486 3932
Viinikankatu 53, 33800 Tampere
Nina Kaarlenkaski
Rehtori Tampereen kaupunki (Silta-Niva)
Vastuualueet:
Toimivapaalla
nina.kaarlenkaski@tampere.fi041 730 8967