Osaamiskeskus tarjoaa valtakunnallista neuvontaa ja ohjausta yhteiskunnallista yritystoimintaa harjoittaville tai käynnistäville yrittäjille ja yhteisöille. Samalla se rakentaa verkostomaisesti toimivat asiantuntijapalvelut vahvistamaan yhteiskunnallisen yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ja lisäämään osatyökykyisten työllistämistä.

Neuvonta ja ohjauspalvelujen sekä asiantuntija-avun lisäksi osaamiskeskus edistää vaikuttavuusperusteisten liiketoimintamallien käyttöön ottoa, sosiaalisia innovaatioita, tutkimusta, tiedonkeruuta ja koulutusta eri teemoista. Ydintehtäviin kuuluu myös hautomo- ja kiihdyttämötoimintaa.

Yritykset saavat osaamiskeskukselta tukea myös sidosryhmätyön kehittämiseen ja uusien kumppanuuksien löytämiseen, hallinnon järjestämiseen sekä apua osatyökykyisten työllistämiseen. 

Yhteiskunnallinen yritys perustetaan halusta tuoda ratkaisu johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan ja tuottaa ns. yhteistä hyvää. Yritysten toiminta on kannattavaa, mutta ne eivät ensisijaisesti tavoittele voittoa omistajilleen vaan ohjaavat suurimman osan liikevoitostaan valitsemansa yhteiskunnallisen tavoitteen toteuttamiseen. Tavoite on vahvistettu yhteisön yhtiöjärjestykseen tai sääntöihin. Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamuoto voi olla mikä tahansa: yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai osuuskunta.

Hanketta koordinoi Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry. Muut osapuolet ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Kuntoutussäätiö sr, Osuustoimintakeskus Pellervo Oy, Silta-Valmennusyhdistys ry ja Vates-säätiö sr.

Osaamiskeskus on osa hallituksen Työkykyohjelmaa ja hallituksen työllisyystoimien kokonaisuutta. Työkykyohjelman tarkoitus on edesauttaa osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jaksamista. Osaamiskeskuksen rahoittaja on Työ- ja elinkeinoministeriö.

Lisätietoja:


Toimitusjohtaja Kimmo Kumlander, p. 0505299675, kimmo.kumlander@siltavalmennus.fi
Johtaja Eeva Salmi, 0442369662, eeva.salmi@siltavalmennus.fi

Perustietoa yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä on teoksessa Yhteiskunnallinen yritys Suomessa – malli osatyökykyisten työllistämiseen

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/505400/DIAK_TYOELAMA_24_web.pdf?sequence=2&isAllowed=y