Oikeus työhön ja rohkeus uudenlaisiin ratkaisuihin puhuttivat rahoitusiltapäivässä

16.4.2024

Key note –puhuja Helka Raivio (THL) avasi tilaisuuden puheenvuorolla yhteiskunnan ja työelämän sosiaalisista järjestyksistä. Konkreettisena ja mitatusti onnistuneena keinona edistää osallistavia työmarkkinoita Raivio nosti tuetun työllistymisen IPS-toimintamallin.  

–Oikeus työhön koskee meitä kaikkia, tiivisti Raivio puheenvuoronsa päätteeksi.

Paneelikeskustelussa asiantuntijat jakoivat kokemuksiaan työllisyyttä edistävien yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintamalleista ja rahoituksesta.  

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen ohjaus- ja neuvontapalveluissa etsitään yhdessä parhaita tapoja edistää yhteiskunnallista hyvää liiketoiminnon avulla, kertoi Jarmo Hänninen. Silta-Valmennusyhdistyksen toimitusjohtaja Kimmo Kumlander puolestaan painotti, että onnistuminen edellyttää rohkeutta uudenlaisten ratkaisujen etsimiseen sekä yhteistyötä.

Ennakkoluulottomuus ja yhteistyö korostuivat myös Ari Evwarayen puheenvuorossa. StartMore Social Innovation Fund on vaikuttavuuteen pyrkivä rahasto, joka sijoittaa sosiaalisten innovaatioiden kasvuun. Sijoituskohteelta odotetaan näyttöä vaikuttavuudesta, innovatiivista kehittämisotetta, sitoutumista kumppanuuksiin ja rohkeutta kokeilla. Rahasto on tarkoitettu juuri yhteiskunnallisten yritysten kaltaisille toimijoille ja on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

– Kun tehdään missiolähtöistä toimintaa vaikuttavuus edellä, muutosmahdollisuudet kasvavat, kannusti Ari Evwaraye.

Tilaisuuden osallistujia puhututtivat erityisesti yksityisen rahoituksen mahdollisuudet ja haasteet sekä konkreettiset hidasteet, joihin rahoituspohjaa laajentaessa voi törmätä. Tilaisuus tarjosi mielenkiintoista asiasisältöä tiiviinä pakettina, kommentoi yksi tilaisuuden osallistujista.  

Rahoitusiltapäivän järjestivät Open Business for Community Development OBCD –hanke (Erasmus+) sekä YYO ja Yhteiskunnallisten liiketoimintaedellytysten parantaminen koordinaatiohanke (ESR+) Hankeyhteistyöllä pystyttiin tarjoamaan vaikuttava tapahtuma, joka herätti mielenkiintoisia keskustelunavauksia, arvioivat tapahtuman järjestäjät.

OBCD-hankkeessa rakennetaan yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemiä, rakennetaan koulutusta ja tuotetaan sille työkaluja. YYO palvelee yhteiskunnallista yritystoimintaa ympäri Suomen ja tuottaa myös jatkossa tapahtumia työllisyyttä edistäville yhteiskunnallisille yrityksille.  

OBCD –hankkeen tapahtumiin ja koulutuksiin pääsee liittymällä ekosysteemin jäseneksi. Jäsenyys on maksuton ja eikä velvoita jäseniä: https://forms.office.com/e/8NpCuGnHgd  

Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -koordinaatiohanke kokoaa yhteiskunnallisen yrittäjyyden ja yhteisötalouden toimijat ja hankkeet verkostoiksi. Hanke tuottaa ja kerää tietoa, tekee arviointia, vaikuttaa ja viestii. Hanke edistää yhteiskunnallisten yritysten strategian sekä EU:n yhteisötalouden suunnitelman ja suositusten toteuttamista Suomessa.  

YYO:n tulevat tapahtumat ja koulutukset löytyvät verkkosivuilta osoitteesta yyo.fi  

Tilaa myös YYO:n uutiskirje täältä.

Yhteystiedot

Eeva Salmi
Johtaja
Yhteyshenkilö (Yhteiskunnallisten Yritysten Osaamiskeskus)
Vastuualueet:
eeva.salmi@siltavalmennus.fi044 236 9662

Tietoa meistä

Haluamme rakentaa ehjiä polkuja kohti toimivaa ja mielekästä elämää – ihmisen yksilöllisen tilanteen ja omat toiveet huomioiden. Teemme tämän yhdessä asiakkaidemme kanssa ja yksi sopivan kokoinen askel kerrallaan.

Silta-Valmennusyhdistys on voittoa tavoittelematon, vahvasti arvopohjainen ja uskonnollisesti tunnukseton toimija. Yhdistyksen juuret ulottuvat Suomen Wankeusyhdistys ry:n perustamiseen jo vuonna 1869.

Yhdistyksen kotipaikka on Tampere, mutta nykyään olemme valtakunnallinen ja vahvasti verkostoitunut toimija.

Toimipisteitä on tällä hetkellä 9 ja niissä toimii 18 työpajaa.

Asiakkaita toiminnan piirissä on vuositasolla tuhansia ja aktiivisia hankkeita useita kymmeniä. Työntekijöitä yhdistyksellä on kaikkiaan jo noin 100 ja määrä kasvaa jatkuvasti.