Hallintokoordinaattori

Haku päättyy sopivan henkilön löydyttyä
Haku päättyy
15.1.2023

Silta-Valmennusyhdistys hakee hallintokoordinaattoria ESR-rahoitteiseen Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -koordinaatiohankkeeseen. Hankkeessa tuetaan yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytysten parantamista ja koordinoidaan tähän liittyvää hanketoimintaa Suomessa.

Hallintokoordinaattorin tehtävät ovat:

  • tukea hankekokonaisuuden raportointia ja hyvän hallinnon toteuttamista
  • koordinoida hankkeen ja sen toteuttajaorganisaatioiden hallintojen yhteistyötä
  • toimia laskentatoimen ja muiden hallinnon tehtävien asiantuntijana

Lisäksi hankekoordinaattorilla on muita organisaation hallinnon tehtäviä, jotka määritellään valitun henkilön osaamisen mukaisesti.

Hallintokoordinaattorilta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja työkokemusta sekä kiinnostusta yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen. Eduksi on kokemus ESR-hankkeista sekä taloushallinnosta ja/tai it-järjestelmistä.

Työsuhde alkaa tammikuussa 2023 tai sopimuksen mukaisesti ja jatkuu 31.12.2027 saakka. Tehtävä sijaitsee Tampereella. Työsuhteen ehdoissa noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Vapaamuotoinen hakemus ja CV toimitetaan 15.1.2023 mennessä sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi@siltavalmennus.fi. Laitathan sähköpostiin otsikoksi ”Hallintokoordinaattori/ yhteiskunnallinen yrittäjyys”.

Lisätietoja: Järjestöjohtaja Sami Wirkkula, sami.wirkkula@siltavalmennus.fi, p. 050 523 7315

Hankkeen rahoittavat Euroopan Sosiaalirahasto ja hankkeen toteuttajat.

Euroopan unionin rahoittama

Lisätietoja:

Sami Wirkkula
Johtaja
Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen
Vastuualueet:
sami.wirkkula@siltavalmennus.fi050 523 7315
Viinikankatu 53, 2. Krs 33800 Tampere

Tietoa meistä

Haluamme rakentaa ehjiä polkuja kohti toimivaa ja mielekästä elämää – ihmisen yksilöllisen tilanteen ja omat toiveet huomioiden. Teemme tämän yhdessä asiakkaidemme kanssa ja yksi sopivan kokoinen askel kerrallaan.

Silta-Valmennusyhdistys on voittoa tavoittelematon, vahvasti arvopohjainen ja uskonnollisesti tunnukseton toimija. Yhdistyksen juuret ulottuvat Suomen Wankeusyhdistys ry:n perustamiseen jo vuonna 1869.

Yhdistyksen kotipaikka on Tampere, mutta nykyään olemme valtakunnallinen ja vahvasti verkostoitunut toimija.

Toimipisteitä on tällä hetkellä 9 ja niissä toimii 18 työpajaa.

Asiakkaita toiminnan piirissä on vuositasolla tuhansia ja aktiivisia hankkeita useita kymmeniä. Työntekijöitä yhdistyksellä on kaikkiaan jo noin 100 ja määrä kasvaa jatkuvasti.