Ilmastotietoista ohjausta-hanke

Hankeaika:
Hanke on päättynyt!
4/2025-6/2027

Ilmastotietoista ohjausta-hankkeen tavoitteena on kehittää ilmasto- ja ympäristötietoinen työ- ja toimintakykyä vahvistava toiminnallinen valmennuskokonaisuus. Pienryhmissä tehtävän valmennuksen tavoite on vahvistaa etenkin haavoittuvassa asemassa olevien nuorten tulevaisuususkoa ja osallisuutta yhteiskuntaan sekä vähentää ahdistusta ja muita mielenterveyden haasteita nuorten keskuudessa, lisätä nuorten osaamista ja toimijuutta ilmasto- ja ympäristökysymyksissä sekä parantaa osallistujien työ- ja toimintakykyä sekä osallistumista koulutukseen ja työhön. 

Valmennuskokonaisuutta pilotoidaan ja kehitetään yhdessä nuorten kanssa hyödyntäen mm. seikkailukasvatuksen, viestinnän, tulevaisuussuuntautuneen ohjauksen sekä uraohjauksen menetelmiä. Hankkeessa toteutetaan yksilöllistä ja ryhmämuotoista valmennusta, joka tukee osallistujien toimijuutta ja luottamusta tulevaisuuteen. Toimijuuden ja uskon kokemusta vahvistavat lisäksi ilmastovaikuttamisen keinoihin sekä kestävän kehityksen periaatteet huomioiviin aloihin ja työpaikkoihin perehtyminen.

Kohderyhmää ovat nuoret ja nuoret aikuiset, joilla on kasautuneita haasteita elämäntilanteessaan, kuten puuttuva tai keskeneräinen tutkinto, työ- ja toimintakyvyn haasteita, tuen tarvetta mielenterveyden kysymyksissä ja oman tulevaisuuden suunnittelussa. Varsinaiseen kohderyhmään kuuluvat erityisesti ne nuoret, jotka haluavat lisätä omaa tietoisuutta ja toimijuutta ilmasto- ja ympäristökysymyksissä sekä mahdollisesti kokevat tulevaisuudennäkymät huolestuttavina näistä syistä.

 Hankkeen aikana toteutetaan myös ammattilaisille suunnattuja työpajoja, joissa esitellään piloteissa kokeiltuja ja kehitettyjä menetelmiä ja toimintatapoja sekä jaetaan osaamista ilmasto- ja ympäristötietoisen ohjauksen valmennusmallin kehittämiseksi, juurruttamiseksi ja levittämiseksi. 

Hankkeen toteuttavat ryhmähankkeena Silta-valmennusyhdistys ry, POW Finland (Protect Our Winters Finland ry) sekä Humanistinen ammattikorkeakoulu. 

Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR+. Silta-valmennusyhdistyksen päähankkeen budjetti on 265 373 €, josta 212 298 € on Euroopan unionin rahoittamaa.

Linkki POW: Yhdessä voimme pelastaa talvet - Protect Our Winters Finland

Linkki HUMAK: Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak)

No items found.

Yhteystiedot

Aino Roukkula
Projektipäällikkö-valmentaja
Vastuualueet:
Toimivapaalla
aino.roukkula@siltavalmennus.fi040 5959 525
Viinikankatu 53, 33800 Tampere
Sini Lavia
Valmentaja
Vastuualueet:
Toimivapaalla
sini.lavia@siltavalmennus.fi050 911 2280
Viinikankatu 53, 33800 Tampere