Särkyneestä eheäksi (SÄRÖ)

Hankeaika:
Hanke on päättynyt!
6/2021-5/2024

SÄRÖ-hankkeen tarkoituksena on vakavan traumatisoitumisen tunnistaminen ja kuntoutuksen kehittäminen rikos- ja päihdetaustaisille traumasensitiivisellä työotteella. Traumasensitiivisen työotteen tavoitteita ovat asiakkaiden ymmärryksen lisääntyminen traumatisoitumisesta sekä oireiden väheneminen. Hankkeessa on kehitetty vakautumisryhmämalli, jota toteutetaan yhteistyövankiloissa ja Pirkanmaalla. Hankkeen toimintaan kuuluu ryhmien lisäksi myös asiakkaiden yksilöllinen tuki. Yksilölliseen tukeen sisältyy palveluohjaus, keskustelutuki ja ryhmässä opittujen keinojen vahvistaminen.

Hankkeessa teemme yhteistyötä rikos- ja päihdetaustaisten parissa työskentelevien ammattilaisten kanssa kehittääksemme yhdessä palveluita traumasensitiivisempään suuntaan. Voimme tarjota konsultaatiota ja koulutusta. Erityisesti hankkeen loppuvaiheessa (2023-2024) tavoitteena on kouluttaa rikos- ja päihdetaustaisten kanssa työskenteleviä ammattilaisia traumasta ja traumasensitiivisestä työskentelystä, jotta traumasensitiivinen asenne, vakautumisryhmämalli sekä yksilötyön menetelmät juurtuvat osaksi nykyisiä rikosseuraamus- ja päihdepalveluita.

No items found.

Yhteystiedot

Mari McAlester
Projektipäällikkö (SÄRÖ)
Vastuualueet:
mari.mcalester@siltavalmennus.fi040 831 4839
Anna Kurttio
Terveydenhoitaja (SÄRÖ)
Vastuualueet:
anna.kurttio@siltavalmennus.fi040 725 2664
Sanni Soukkio
Sosiaaliohjaaja (SÄRÖ)
Vastuualueet:
sanni.soukkio@siltavalmennus.fi040 574 1552