VESKU – Verkkovalmennuksella ja tuetulla työkokeilulla kohti koulutusta ja työtä

Hankeaika:
Hanke on päättynyt!
1.9.2020-30.6.2023

VESKU – verkkovalmennuksella ja tuetulla työkokeilulla kohti koulutusta ja työtä on ESR-rahoitteinen hanke ajalle 1.9.2020-31.12.2022. Hankkeen toteuttavat Silta-Valmennusyhdistys yhdessä Vates-säätiön ja Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen (TAKK) kanssa.

Hankkeessa kehitetään työkokeilua pitkään koulutuksen ja työn ulkopuolella olleiden aikuisten tarpeita paremmin vastaavaksi integroimalla osallistujien työ- ja toimintakyvyn monialainen arviointi kiinteäksi osaksi työkokeilua. Hankkeessa kehitetään
toimintamalli, jossa työkokeilijan työkyky, siihen liittyvät haasteet, tarvittava tuki ja aikaisempi osaaminen kartoitetaan systemaattisesti ja työkokeilujakso räätälöidään kartoitukseen pohjautuen asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Työkokeilun ja koulutuksen yhteyttä vahvistetaan kehittämällä työkokeilua systemaattiseksi osaamisen hankkimisen ja tunnistamisen oppimisympäristöksi yhteistyössä työnantajien kanssa.

Lisäksi hankkeessa kehitetään verkkovalmennus, joka parantaa osallistujien koulutukseen osallistumisen, urasuunnittelun ja työllistymisen valmiuksia.

No items found.

Yhteystiedot

Marja Kervinen
Vastaava valmentaja
Vastuualueet:
Kelan palvelut. Vastuualueet: Nuotti-valmennus, Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus (TEAK) ja ammatillinen kuntoutusselvitys (AKSE)
Toimivapaalla
marja.kervinen@siltavalmennus.fi040 153 1960
Sumeliuksenkatu 13 A, 33100 Tampere
Tiina Sassali
Projektipäällikkö (DIPPI - Digisti oppien)
Kehittäjä (VESKU)
Vastuualueet:
Toimivapaalla
tiina.sassali@siltavalmennus.fi040 617 5775
Henna-Maija Kaukonen
Valmentaja (VESKU)
Vastuualueet:
Toimivapaalla
henna-maija.kaukonen@siltavalmennus.fi040 809 6625